Tässä on luettavaksi lopputyöni kritiikki! Saimme kriitikoksi mahtavan Tuuli Penttinen-Lampisuon. Hän on taiteen maisteri (Aalto 2012), visuaalisen taiteen asiantuntija, tuottaja, kouluttaja ja taidekriitikko, joka on kirjoittanut yli 200 taidearvostelua.
MERKINTÖJÄ MERELTÄ
Anna-Maija Heikkilä
Teostiedot: Installaatio, akvarelli, suola, lyijykynä ja värikynä paperille, muistikirja ja teksti, lauluperformanssi, jonka kesto n. 5 min.
Pienissä, luonnosmaisissa maalauksissa ja piirroksissa näkyy vettä ja pilviä, vuorotellen maisemallistuvaa ja abstrahoituvaa. Paperille on kiteytynyt suolaa ja raikasta meri-ilmaa.
Seesteinen valoisan rantahuvilan terassitunnelma syntyy hyvin pienin elein. Huoneen nurkassa, vanhalla puutuolilla lojuu muistikirja. Joku on istunut täällä maalaamassa ja tekemässä muistiinpanoja. Koska kirjan kannet on suljettu nauhalla, en tohdi sitä avata.
Taiteilija astuu huoneeseen. Hän istuu tuolille ja aloittaa laulun. Vokaalit soivat pitkinä ja koskettavina kuin linnun haikea huuto ulapalla. Aa-iii, aaaiiiii. Kuuntelen kaunista kivun ilmaisua liikuttuneena. Ee-ii, eeeiii.
Tuijotan kännykkääni epäuskoisena. Teoksen kokeminen paikan päällä ei ollut olosuhteiden vuoksi mahdollista, joten koen sen etänä, videopuhelun välityksellä. Ja silti hetki vieraan ihmisen ja hänen taiteensa äärellä on hyvin herkkä ja henkilökohtainen.
Lauluperformanssin päätyttyä taiteilija kertoo, että galleriassa lauluosuus voisi olla esillä myös tallenteena. Tällöin katsoja istuisi tuolille ja kuuntelisi kuulokkeilla. Muistikirjaakin saisi selata. Se on päiväkirja tästä ajasta, pandemiasta ja maalausretkistä keväisille rannoille. Uskon, että kuulokkeet ja kirjan lukeminen tuovat teokseen samaistuttavuutta, kun katsoja käy ikään kuin istahtamassa taiteilijan paikalla.
Meri, vuodenajat ja taiteilijuus lienevät kiehtovuudessaan ikuisia. Olen viime aikoina lukenut haltioituneena Ellen Thesleffin pitkistä kävelyistä ja työskentelystä luonnon helmassa, enkä lainkaan epäile, etteikö nykypäivänkin taiteilijapäiväkirja välittäisi lukijoilleen tarkkanäköisiä, mikrohistoriallisia elämyksiä tunteista, ajasta, paikasta ja luovasta työnteosta.
Rohkeasti herkkä, vastaanottajan tunnerekisteriin luottava teos tarjoaa lumoavan hetken ja kokemuksen, mutta herättää kysymyksen, riittävätkö pienimuotoisuus ja luonnosmaisuus vangitsemaan huomion näyttelykontekstissa.
Tuuli Penttinen-Lampisuo