top of page
MERKINTÖJÄ MERELTÄ, 2020
LauluMerkintöjä mereltä
00:00 / 04:36

Merkintöjä mereltä on lopputyöni Kankaanpään taidekoulusta. Olen tehnyt teoksen kotikaupungissani Kokkolassa meren äärellä. Teos on poikkitaiteellinen installaatio, jossa yhdistyvät minulle rakkaimmat taiteen muodot: akvarelli, laulaminen ja kirjoittaminen.

 

Installaatiossa on kahdeksan akvarellilla, suolalla ja kynillä tehtyä pientä (n. 16 x 22 cm) abstraktia maalausta, sekä päiväkirjani, jossa kuvaan teoksen syntyprosessin. Olen halunnut päästää yleisön kurkistamaan, millaista on tehdä taidetta: miltä se on minusta tuntunut, mitä fyysisiä ja henkisiä haasteita siihen on liittynyt, ja millaisia vaiheita se on pitänyt sisällään. (Täällä nettisivuillani päiväkirja löytyy yläpalkista: More -> Merkintöjä mereltä - päiväkirja.)

 

Kolmas osa työstä on lauluperformanssini, jossa laulan nuo maalaukset ja meren tunnelman. Koen lauluni olevan osa kansanlauluperinnettä: lauleskelen eri tilanteissa mitä suusta tulee, omia olojani ja tilanteita, yleensä ilman sanoja.

Installaationi kuvaa meren tunnelmaa: sen haikeutta, ristiriitaisuutta, voimaa ja herkkyyttä. Toivon, että teoksesta välittyy meren meteli ja hiekan musta glitter, jään kelmeä kuori, meren hidas hengitys ja viiltävä tuuli. Joku oli täällä, ja teki nämä merkinnät merestä.

Lopputyönäyttelymme MOOD.:n piti olla Tampereella, mutta se peruuntui valitettavasti korona-pandemian vuoksi. Niinpä työni ei ollutkaan esillä Taidekeskus Mältinrannassa, vaan pystytin sen dokumentointia ja etäarviointia varten omaan tyhjäksi raivattuun makuuhuoneeseeni.

Tarkoituksenani oli esittää Tampereella avajaisissa teokseeni kuuluva lauluperformanssi, mutta esitinkin sen verkkonäyttelymme avajaisissa toukokuussa. Avajaiset ja verkkonäyttely ovat nähtävissä osoitteessa fineartists.samk.fi. 

bottom of page